keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Se ois pikku lauantai!

Siis Suomessa, ei täällä

Täällä on ihan tavallinen keskiviikko ilta. 
Eilen pääsiin mukaan yhteen päivätoimintakeskuksen toimintaan keskustassa. Bussimatkalla sinne, näin erikoisen mielenosoitukseen:

Se päivätoimintakeskus on sellainen paikka, missä on erityisen paljon mielenterveyskuntoutujia ja ikävä kyllä niitäkin, kenellä on mielenterveyshäiriö, mutta eivat saa siihen apua mistään ja se on ainoa paikka, missä he käyvät. Paikka on Edinburghin kaupunkin ylläpitämä mutta ei varmaan tulee uutisena, että koko aika resursseja vaan vähennetään. Sitä uhka varmaan ei ole, että paikka suljettaisi, koska ihmisiä käy siellä todella paljon. Monet on löytänyt paikan puskaradion kautta ja aika monelle on psykiatri tai lääkäri sitä suositellut. Kaikki voivat sinne tulla, nimi täytyy olla vaan paikan rekisterissä. Maksua ei peritä ja kaikkia palveluita, mitä paikka tarjoa, voi käyttää. Heillä on myös oma pieni kahvila, missä tarjotaan joka arkipäivä edullista lounasta (1,50-3£) ja kahvi ja tee on ilmaitteeksi. Siellä sitten asiakkaat istuvat, syövät, juovat teetä, seurustelevat, yläkerrassa on taidehuone, missä kerran viikossa kokoontu taideryhmä, ja musiikkihuone, missä musiikkiinstrumentit ja niillä voi vapaasti harjoitella ja kerran viikossa myös kokoontu musiikkiryhmä, eli bandi harjoittele. Sit on vielä huone, missä voi harrasta meditaatiota ja ihan muuten vaan istua rauhassa ja lukea. Alakerrassa on oma radioasema! Asiakkaat itse ovat radiojuontajina, aika makee juttu! Toki se on nettiradio ja lähetys vaan 12-16 arkisin mutta aikamoista terapia jollekkin. Mahtava! 
Kävin tutustumassa kyseiseen paikkaan pari viikkoa sitten ja kysyin, voinko tulla joku päivä sinne vapaaehtoiseksi auttamaan ja hengailemaan asiakkaiden kanssa. Hieman jännitti mutta menin avoimena ja ajattelin, että autan vaikka kahvila tiskin takaa ja seuraan ja tarkkailen , mitä ne siellä touhuu, mutta melkein heti pääsin juttelemaan ihmisten kanssa siellä. Koska työntekijöitä siellä on vähän ja kaikilla on hirveän kiire niin asiakkaat olivat tyytyväisiä, että pääsivät juttelemaan mulle, siis ammattilaiselle! Se oli ihan kiva fiilis! Tietysti aluksi olin aika varovainen ja enemmänkin kuuntelijä mutta ei mennyt kauan, kun kaikki naurettiin jo pöydän ääressä ja juttuseuraa tuli lisääkin. Aika avoimesti he kertoivat sen "oman tarinan" ja miten ja mistä ja miksi ovat täällä. Niitä tarinoita mä en tietenkään täällä voi jakaa mutta opin taas kerran todella paljon. Ne ihmiset ovat kaikki niin erilaiset ja todella mielenkiintoiset. Yritin myös tarkkailla heidät samalla kun juteltiin. Juteltiin politiikasta, historiasta, musiikkista, jalkapallosta ja mistä lie. Aika meni todella nopeasti ja lopuksi kiittiin vielä hyvästä seurasta ja kiinnostavista juttuaiheista. Kuulemaan he eivät koskaan keskenään juttele tälläisistä ja kiittivät minua ja kyselivät, että milloin tulen taas! Oi että, että tuli hyvä fiilis kuulla sitä. Lähden ensi viikolla taas sinne yhdeksi päiväksi, en malta odottaa. Tän jälkeen sen paikan manageri pyysi mua huoneeseen ja kyseli, multa ideoita ja olinko huomannut jotain erikoista, josta haluan puhua. Siis ihan mieletön fiilis, että he kohtelivat minuut kun oikeata ammattilaista, ja tietenkin kerroin, mitä olin huomannut ja myös muutama idea oli tullut mulle. Tuli hyvä fiilis sen jälkeen. Näiden työpäivien jälkeen on kyllä aina sellainen tunne, että tänään olen saanut aikaiseksi jotain hyvää ja tehnyt jotain hyödyllistä yhteiskunnan eteen. Se on hyvä fiilis, se!
Illaksi oli mulla kalenteriin merkattu joku tapaaminen jossain kahvilassa enkä yhtään muistanut enään, että mikä tapaaminen se on. Noh, ainoa tapaa tietää oli mennä paikalle. Siis sekin oli työjuttu. Löysin kahvilan ja astelin sisään.. Siellä on parikymmentä ihmistä, jaettiin jotain papereita, ketään tuttua en nähnyt. Tarkkailun jälkeen tajusin olevansa jossain tilaisuudessa, missä oli tietoa ja tukea ihmisille, jotka on seksuaalivähemmistöön kuuluvia. Eli lesbot, gayd, transseksuaalit, biseksuaalit. Heillä on aika iso organisaatio, tarjovat kaikenlaista palveluita, tukea, on puhelinlinja, johon voi soittaa, jos tuntuu, että on yksi ja epävarma omasta seksuaalisesta identiteedistä jne. En edes tiedä, onko Suomessa vastaava? Vaikka mielestäni homoseksuaalisus on ihan tavallinen asia ja he ovat aivan tavallisia ihmisiä niin on myös ihmisiä, jotka vieläkin luulee, että se on joku sairaus ja sitä pitäisi hävetä. Tiedämättömyys! No hyvä, että heille on tarjolla tukea. Juttelin muutaman ihmisen kanssa ja kyselin heiltä asioita ja he kyselivät myös minulta, miten meilläpäin asiat. Kerroin sen verran mitä tiedän ja aloin itse miettimään oma tuttavapiiria ja ystäviä, ketkä kuuluu seksuaalivähemmistöön, se on hauska juttu, piti miettiä oikein kauan koska mun ystävät on mun ystäviä, en koskaan ajattele heistä, että hän on homo tai hetero, mulle se on kyl ihan sama. Ihmisiä kaikki. 
Tilaisuudeen tuli lisää ihmisiä, heterot, geyd, transseksuaalit, kaikilla oli hauskaa ja juttu luisti. Sitten syötiin, katsottiin muutama lyhyt elokuva ja oli vielä jotakin presentaatioita. Ihan loppuun asti en jaksanut olla, koska pitkä päivä oli takana, mut sen virallisen osan kuitenkin. Ja taas kerran tiedän enemmän. Olen kiitollinen siitä.
Töissä on ollut tosi kiva. Työkaverini ovat aivan mahtavia. Hyvä huumoria ja positiivinen asenne kaikilla! Siis kaikilla! Tätä tulen ikävöimään. Ja asiakkaat, mä en tiedä, et miten, huolimata siitä, että kaikilla on aika pahat terveysongelmat ja ei oo raha eikä oikeasti mitään, niin kukaan ei valittaa. Kaikki ovat kiitollisia siitä, mitä on ja mitä saa ja ystävällisiä ja positiivisia. Neljä viikkoa olen ollut täällä ja pari kertaa kun olen pahoittanut mieleen, on parin facebookin postauksen takia, mikä on koti Suomessa ja missä ihmiset, kenellä on kaikkea, valittaa niin turhista asioista, oikein iloitsee, jos ovat pystyneet tuhoamaan jonkun suunnitelman tai haukkuu jotain ihmistä huonoksi äitiksi avoimesti, vaikka ei itse edes tunne kyseistä henkilöä. :(
Ei sen enempään ikävistä asioista, tänne yksi hyvä uutinen kans: tiesittekö, että täällä Skotlantissa saa jopa tätä:
Siitä joku puhuikin, mutta ajattelin, että se on läppä! Eli friteerattua Marsi suklaapatukka. Se on kuuleman oikea herkku. Pitäisikö kokeillä..? Taidan rakasta sydäntäni liika, mut ehkä joskus sitten :)
Keskustaan rakennetaan pikavauhtia sellaista joulukylää. Olen käynyt nyt joka päivä katsomassa, joko on valmista. Se on näyttää jo niiiiiin ihanalta. On joulukojut ja karusellit ja vaikka mitä. Uskon, että viikonloppuna se avataan ja meen ihan varmasti sinne joka päivä! Ihana jouluaika! Mahtako ne tarjota glögiä..? Kaupoissa en ole ainakaan nähnyt.
 Tänä lähdin töiden jälkeen kaupunkille, kotipuolesta on tullut muutama tilaus, kun transformer, mutantti t-paita, joku supermario juttu, apua, vaikea tottua siihen, että poikani on jo niin iso, että pikkuautot alkaa jäämään taaksen ja kaiken maailman monsterit kiinnostaa. Äiti- tuo mulle sellainen mutantti kun Aleksillakin oli mukana päiväkodissa. Just joo! Mutantti? Minkälainen? Onneeksi mulla on pari miespuolista työkaveria ja he kertoivat, mitkä on transformerit (eli ne on sellaiset autot, jotka voi muunta monstereiksi) ja mistä niitä saa. No anyway, lähdin ostoksille. Ja transformerit ja star wars hahmot ja vaikka mitä löytyi. Oh, ja Disneyn kauppa on aina niin ihana. Mutta jos kerran vielä lähden sinne niin mun täytyy osta myös toinen matkalaukkukin. 
Kävelin ohi yhdestä kahvilasta, siis siitä samasta, jossa J.K. Rowling alkoi kirjoittamaan Harry Potteria, no katselin, että tilaa on ja lähdin syömään sinne. Kahvila on ihan tavallinen, paitsi että aasialaiset ihmiset kävelevät ohi ja ottavat kuvia paikasta. Koska istuin just ikkunan edessä, taidan olla aika monessa kuvassa nyt, melko varmasti jonkun kiinankielisen facebookin seinälläkin ;). Ja ruoka on hyvä siellä paikassa! Siis yllättävän hyvä ja terveellista eikä edes niin kallista. Söin salaattin, join latten ja suklaabrownin ja lasku oli n 9 puntaa. Jami!
Ja illalla vetin kunnon 1,5h treenit salilla. 
Huomenna tulossa taas kiva päivä, pitkä mutta kiva, odotan jo. Pitää vielä keksi kysymyksiä huomiseen tietovisaan, mitä tilattiin multa, kun edellinen oli niin hauska. 
Teille kans sinne kotipuoleen hyvin hyvin HYVIN positiivista torstai päivä! Muistakaa hymyillä!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti